KotiValokuviaHistoria

Jard Salminen Jard Salminen 1945 – 2020.

  

Jard Salminen syntyi 29.6.1945 Luhangassa Judinsalon saaressa. Lapsuuskodistaan Jard muutti Helsinkiin käydäkseen kauppakoulun. Elämänmuutos oli saaressa kasvaneelle pojalle aikamoinen, mutta puhelias ja sosiaalinen nuori mies sopeutui pian. Työura alkoi kaupan alalla muun muassa Nurmijärvellä. Keski-Uudellemaalle Jardin toi työpesti Osuuskauppa Ahomaan Hyrylän myymälässä vuonna 1959.

Puoliso löytyi Lahdesta yhteisten ystävien kautta, ja avioliitto Tuulan kanssa solmittiin jo ennen Jardin menoa armeijaan.

Työura jatkui muutaman mutkan kautta Vinpakille, joka teki muun muassa lattianpinnoitteita ja kemikalioiden pakkausta. ”Kun menin Vinpakille, mulle tehtiin oma sopimus, koska olin metalliliiton jäsen. Sen takia naiset aktivoituivat ja perustimme Hyrylän muovityöntekijöiden työhuonekunnan, johon kuuluivat muun muassa Ilotulitus Oy:n työntekijät”, kertoi Jard. 

Jard Salminen päätyi ammattiosaston puheenjohtajaksi ja sitä kautta Ammatillisen paikallisjärjestön (APJ:n) hallitukseen ja taloudenhoitajaksi. Vapaaehtoistyö eri yhdistysten taloudenhoitajana jatkui 50 vuotta, ja voi vaan kuvitella sitä työtuntien määrää, joka eri yhdistysten talousasioiden hoitamisessa on ollut.

Parhaimmillaan taloudenhoitajatehtäviä oli kahdeksassa, tai yhdeksässä yhdistyksessä yhtä aikaa. Nyt hoidossa olivat enää Tuusulan Työläiskotimuseon kannatusyhdistys, Työväen Sivistysliiton paikallisosasto ja Suomi-Venäjä-Seuran paikallisyhdistys.

Työläiskotimuseo oli Jardille sydämen asia museon alkuajoista lähtien. Museon kannatusyhdistyksen perustaminen 1970-luvun lopulla tuli APJ:n kautta lähelle. Ensimmäisen kerran Jard oli museon johtokunnan varajäsenenä jo vuonna 1981, jolloin museokin avattiin yleisölle. Vuodesta 1988 Jard on toiminut Työläiskotimuseon taloudenhoitajana ja museohoitajan pesti on jatkunut vuodesta 1997. Eri toimiensa kautta Jard on tullut tutuksi satojen alueen ihmisten kanssa. Hän oli avulias ja ystävällinen, ja ennen kaikkea tarkka taloudesta.  ”Oikea pennin ja sentinvenyttäjä” -määritelmä voisi saada jonkun pahastumaan, mutta Jard Salminen tiesi, että määritelmä on itse asiassa kehu ja osui häneen hyvin.

 

Kirjoittaja on Jaana Koskenranta,

Jard Salmisen työtoveri museotyön saralla
Tuusulan työläiskotimuseo on avoinna 

2.6. - 31.7. ti - su 12 - 16, ke 12 - 19.

1.8. - 31.8. vain viikonloppuisin  la - su 12 - 16.

Pääsymaksut:

Aikuiset, lapset ja eläkeläiset 2 €. Vain käteisellä! (Museokortti ei kelpaa!).

(Alle kouluikäiset lapset veloituksetta ja vain aikuisen kanssa.).  

Tiedustelut puh.  040 58 55 798.

  

Tuusulan työläiskotimuseo sijaitsee Kirkkotiellä Tuusulassa vastapäätä Tuusulan kirkkoa osoitteessa Kirkkotie 21, Tuusula.

 Tuusulan työläiskotimuseon sijainti kartalla

Sähköposti tuusulantyolaiskotimuseo@gmail.com